Kiitän kaikkia, jotka lukivat ensimmäisen osan! Tässä nyt lupaamani kakkososa, jossa toivon mukaan tapahtuu jo enemmän. :-) Huomasin pienen mokan jonka tein ykkösosassa. Niissä kuvateksti näkyi kuvan yläpuolella ja itselleni on ainakin helpompaa, että ne kuvaan liittyvät tekstit on siinä alla. Tässä siis toimin sillä lailla, kuten jatkossakin! Lukemisen iloa! :-D
Raikas ulkoilma virkisti heti aamusta ja virkeänä minun oli hyväkin olla, olihan ensimmäinen työpäiväni! Raha kuitenkin on pääajatuksena, työ mikä tahansa sai kelvalta tilanteessaani, mutta minua onnisti! Tiede on aina kiehtonut minua.
Otin laskun postilaatikosta pelossa, että vastassa olisi tonnien lasku. En kuitenkaan tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun paperissa koreili kahden simoleonin lasku.
Säästeliäänä ihmisenä leikkasin kupongit talteen sanomalehdestä - saattoihan niitä vielä joskus tarvitakin.
Odottaessani kimppakyytiä työpaikalle, rohkaistuin ja näppäilin Masaon numeron puhelimeeni. Hän ehti onnekseni antaa pikaisesti puhelinnumeronsa, ennen kuin elokuva alkoi.
- Terve Masao! Meillä jäi eilen vähän juttu kesken ja ajattelin, haluaisitko lähteä joku päivä kahville kanssani? näppäilin älypuhelimeeni.
Sain mieheltä vastauksen, joka pisti väkisinkin hymyn huulille.
- Toki lähden! Ei noin kaunista naista kuin sinä voi vain päästää menemään! vastasi Masao tekstariini. Taisin siis olla väärässä, ehkä Masao voisi sittenkin olla herrasmies ja varsin oiva kumppani.
Kuullessani auton tööttäyksen havahduin ja huomasin hieman kauempana kyytini. Vaihdoin pikaisesti työasun päälleni ja juoksin auton luokse kovaa vauhtia.
Auto näytti rähjäiseltä, vaikka olisi voinut kuvitella sen olevan uusinta uutta, kun tieteestä on ammatissa kyse.
Istahdin etupenkille ja tervehdin kolleegaani. Hän vastasi, mutta ei vilkaissutkaan minuun päin vaan katsoi suoraan eteenpäin ja keskittyi täysin ajamiseen. Olipahan ainakin turvallinen kyyti, jos ei muuta.
Maisemat näyttivät parhaat puolensa tälläkin matkalla, katselin kauniita palmuja ja saaria, joita upea Isla Paradiso sisälsi.
- On varmaan ensimmäinen työpäiväsi? Toivottavasti et pety, kun kuulet tämän. Työpaikkasi sijaitsee eri saarella ja sinne ei niin vaan autolla mennäkään. Mene siis omin nokkinesi sinne, jätän sinut tähän rantaan, totesi kuljettaja tylyyn sävyyn. Nousin suosiolla autosta etten olisi aiheuttanut sen enempää vaivaa kuskille, jonka oletin olevan työkaverini.
Työpaikka oli pelkistetty, luonnonystävällinen rakennus, jonka edessä sijaitsi suuri suihkulähde.
Marssin sisään päättäväisesti ja vannoin itselleni, että teen kaikkeni saadakseni tästä pysyvän ammatin.
-----
Olin todella onnessani siitä, että minut hyväksyttiin työntekijäksi laboratorioon, joten päätin illalla mennä juhlistamaan työpaikan saantia Isla Paradison pubiin. Pomoni kehui minua oikein paljon ja totesi, että innokkuus ja yrittäminen on hyvä asia, jos taitoja ei ole. En tiennyt oliko hän tarkoittanut sitä kohteliaisuutena, mutta olin kiittänyt joka tapauksessa.
Avasin pubin puisen parioven ja astuin sisään. Olisi varmasti ollut mukavampaa, jos olisi ollut seuraa, mutta kokemus sekin, että menee yksin juhlimaan.
Kävelin jälleen kerran värikkäiden, erikuvioisten puuportaiden yläpuolelle toivoen hartaasti, että yläkerrasta löytyisi muutakin kuin kärttyjä vanhuksia.
Sain kokea karvaan pettymyksen, kun paikalla oli ainoastaan yksi naispuolinen vanhus, joka katsoi minua arvostelevasti. En voinut ymmärtää sitä, ettei niitä kaltaisiani nuoria aikuisia löytynyt melkein mistään.
Oli paikalla joku koirakin, joka tuijotti minua suloisesti. Tosin ajatuksena tuolla hurtalla oli varmasti vain ruoka.
Astelin pubin kolmanteen kerrokseen, jonne se arvosteleva vanhuskin oli edennyt lukemaan kirjaa. Ei tainnut hän olla penaalin terävin kynä, itse en pubiin menisi kirjaa lukemaan.
Nähtyäni lasisen oven, joka johti kauniit maisemat avaavalle kattoterassille, kävelin suorinta tietä sinne. En osannut odottaa, millainen hetki siellä pian tulisi vastaan.
Katsoin upeita maisemia ja nojasin jykevään aitaan. Tunsin aidan kylmyyden ihollani, mutten antanut sen häiritä. Halusin miettiä asioita.Tämä oli vasta toinen päivä kaupungissa, mutta tulevaisuus suoraan sanottuna pelotti. Jos joutuisin elämään yksin koko ikäni... En voisi ikinä tottua sellaiseen järjestelyyn.
Mutta kuten sanotaan, voi rakkaus löytyä aivan nurkan takaa.
Sitten näin jotain, joka pysäytti sydämeni. Katsoin alas epäuskoisena ja päällimmäiset ajatukset olivat, että mitä ihmettä.
Näin miehen. Komean, pitkän, tumman miehen, joka katsoi suoraan minuun. En tiennyt kuka tuo kyseinen mies oli, en ollut koskaan tavannut häntä. Tiesin vain sen, että tämä ei ollut unta.
- Mitä tekee noin upea nainen, yksin kesäyönä pubin kattoterassilla vailla seuraa? hän kysyi rauhalliseen, lämpimään sävyyn ja tuijotti minua yhä edelleen luomatta vilkaisuakaan muualle.
- Minäkö? kysyin jäätävästi.
- Kuka muukaan?
Katsoin miestä pitkään ja hartaasti, enkä saanut sanottua sanaakaan. Sydämeni pamppaili, en ollut tuntenut mitään tälläistä ikinä. Minulle ei ole suotu mahdollisuutta rakastua, viimeiset vuodet olin elänyt täydessä tietämättömyydessä. Tältä se siis tuntui.
- Saanko kysyä, mikä on nimesi, kaunokainen?
- Olen Harmony. Harmony Sophie White.
- Omistat kauniin nimen.
Kiitin miestä ja sen jälkeen olimme molemmat täysin hiljaa. Katsoimme vain toisiamme. En uskaltanut kysyä miehen nimeä, en halunnut olla mauton. Halusin tämän kohtauksen olevan kuin elokuvasta.
Sen jälkeen suustani lipsahti jotain, jota ei tosiaankaan olisi pitänyt.
- Mitä siinä vielä tölläät? kysyin häneltä. Sanoin sen kovaa, selkeästi ja ytimekkäästi. Miksi? En tiedä. En tosiaankaan tiedä. Ehkä halusin olla vain vaikeasti tavoiteltava tai vain rikkoa hiljaisuuden. Elokuvissa ei olisi mennyt näin, pilasin siinä samalla sen ajatuksen täydellisestä kohtauksesta.
Sitten mies huikkasi jotain, enkä kuullut, mitä ja juoksi pois. Varmasti vain tokaisi minun olevan idiootti. Sitä tosin olinkin. Idiootti.
Pilasin kaiken. Tämä oli minulle uutta, en ollut koskaan ihastunut keneenkään. Joka tapauksessa tein virheen, jota en voisi korjata. Tunsin vain häntä kohtaan jotakin vetovoimaa, vaikken tuntenut koko miestä. Sitä vaan on turha enää ajatella, sinne meni jo.
Seuraavana suuntana oli koti ja epämukava makuupussi. Halusin unohtaa kokonaan äskeisen episodin.
-----
Seuraavat päivät kuluivat töiden parissa laboratoriossa...
Nukkuen surkeassa makuupussissa toivoen kunnon sänkyä...
Masaon kanssa tekstaillen...
Tonkien kaatopaikkoja, jonne ihmiset olivat hylänneet jos jonkinlaista roinaa...
Katsellen henkeäsalpaavia maisemia, joihin tuskin koskaan kyllästyisin...
Kalastellen rauhallisessa paikassa, jossa oli ainoastaan minä, lampi ja kaloja...
Tanssahdellen rieha-alueella yksin...
Hodareita, joista en ollut saanutkaan tarpeekseni, paistaen...
Jotka tosin epäonnistuivat.
-----
Eräänä iltana seisoin ja tuijotin keskuspuiston suihkulähdettä. Jostain kumman syystä vesi oli asia, joka veti minua pelottavasti puoleensa. Tuijotin suihkulähdettä valehtelematta puoli tuntia. Vesi oli mystistä ja kiehtovaa, mutta ei suinkaan pelottavaa.
Lopulta sain ajatuksen yksinkertaisesti hypätä veteen, mutta siinä kohtaa hillitsin itseni ja lähdin taksilla läävääni.
-----
Oli vapaapäivä. Venyttelin aamulla ajatuksenani lähteä taas kalastamaan heti näin aamusta.
Haistaessani itsessäni tunkkaisen, ällöttävän hajun, oli mittani täynnä.
Soitin rakennusfirmalle ja pyysin heitä asentamaan suihkun talooni tämän päivän aikana. Heille se sopi mainiosti ja lupasin pysyväni poissa jaloista asentamisen ajan.
Hyppäsin taksiin ja kerroin osoitteen tutuksi tulleesta kalastuspaikasta. Autokin olisi minun hyvä hankkia, kun hieman ylimääräistä olisi. Jatkuva taksin tilaaminen kävi jo työstä.
Kävelin lempparipaikalleni, josta sai parhaat saaliit ja heitin ongen veteen.
Alkuun ongin normaaliin tahtiin, kunnes näin pienen matkan päässä jotakin, joka säikäytti minut totaalisesti.
Sen pubimiehen! Mies huomasi minut ja lähti kävelemään minua päin.
Olin suoraan sanottuna paniikissa ja katsoin kuinka hän läheni minua askel askeleelta. Mitä hänen päässään liikkui? Nipistin itseäni, mutta ei, ihan totta tämä oli.
Mies hymyili, joten tuskin hän minulle ainakaan huutamaan tai valittamaan tulisi. Yritin rauhoittua. Ei ollut kyse mistään kuolemanvakavasta asiasta.
- Moi! Anteeks kovasti kun sillä tavalla lähdin viimeksi, mulle tuli vaan tärkee meno jonne tuli sit vähän kiire, hän sanoi suoraan ja katsoi minua tavalla, josta tuli mieleen ensitapaamisemme tapahtumat.
- Aijaa, mä kun luulin että omalla töppäilyllä häädin sinut pois, olen pahoillani siitä mitä sanoin, vastasin yhtä suoraan ja jäin odottamaan vastausta.
- Ei, et tosiaan! Pieni vaikeasti tavoiteltavuus on musta vaan hyvä piirre. Olen muuten Matteo Torres, en viimeksi muistanut esittäytyä! Matteo totesi reippaasti.
Hymyilin vain. Olisin voinut tuijottaa Matteon silmiä ikuisesti, ne olivat jotain aivan ihanaa. Olin täysin onnessani.
Lähennyimme toisiamme ja naureskelimme. Kuulostaa kliseiseltä, mutta minusta tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä.
- Harmony, en ole tuntenut ikinä ketään kohtaan tälläistä, kuin sinua kohtaan tunnen nyt, Matteo tunnusti ja katsoi minua suloisesti.
- Veit sanat suustani, Matteo, sanoin rauhallisesti takaisin.
Heti lauseeni jälkeen tapahtui se, jota sillä hetkellä eniten toivoin. Suutelimme. Matteosta en aikoisi luopua, ikinä.
Siinä meni sitten osa kaksi. Mitäs sanotte? Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita! Kertokaa mitä kaipaatte, jännitystä, draamaa, romantiikkaa? Linkkailkaapas myös omia blogejanne, toivottavasti tätä legacya joku edes lukee. :-D Kiitoos!
